saba

Das ist Gold

Saksa on hieno kieli! En kyllä ymmärrä sitä sanaakaan, mutta ei se mitään – on se hieno kieli.

No, vaikka en ymmärräkään kauniin juontajan puheesta juuri mitään lienee kyseessä Saksan tämän kevään unihockey finaalit (salibandya siis). Turkulaisille salibandyihmisillekin tutut Aki Koskinen ja Mikko Reuna nappasivat kultaa ollen ehkä se ratkaisevin tekijä voittoon. Hyvä hyvä.

YouTube Preview Image

Otsikko tähän kirjoitukseen tuli muuten tästä kuvasta.

13 sekuntia ja 3 maalia – kymmenen vuotta sitten!

Eilen TPS-KooVee -ottelun katsomossa tuli puhetta hauskoista salibandyotteluista. Muistot ovat kaunistuneet, mutta kieltämättä nämä kaksi esimerkkiä – jossa itse olen ollut mukana – ovat aika erikoisia salibandyottelussa.

Muistutetaan nyt vielä, että tuolloinhan peliaika oli huikeat 3×15 minuuttia ja peliaika juoksevaa (kellot taisi pysähtyä vain maalista ja jäähystä).

Ottelut ovat TPS:n miesten ainoalta II divisioonakaudelta, jolloin joukkue nousi I divisioonaan. Otteluita pelattiin aina kaksi päivässä missä milloinkin. Nämä pelit olivat kauden kaksi viimeistä ja kausi siis päättyi päivän päätteeksi nousuun miesten I divisioonaan.

22.02.1997 ottelussa Heimoveljet-TPS kolme viimeistä maalia (peliaika 3x15min) ::

43.55 TPS 2-3
44.42 TPS 2-4
44.59 TPS 2-5

22.02.1997 ottelussa TPS-Viikingit II kolme viimeistä maalia (peliaika 3x15min) ::

44.45 TPS 5-4
44.50 Viikingit II 5-5 av
44.58 TPS 6-5

Nämä faktat poimittu TPS Salibandyn arkistosta. Ja kappas – näistä ihmeellisyyksistä on tänään kulunut tasan kymmenen vuotta! Onnittelut sille.

01.10. nyt ja kymmenen vuotta sitten!

Perjantaina Turussa Caribian 994-hallissa kohisee – takuuvarmasti! TPS avaa divarikauden ja vastakkain ovat lohkon kaksi (TPS ja FT Trackers) ehkä suurinta suosikkia, ainakin yleisen mielipiteen mukaan. Minulla on kyllä suosikeista toisenlainen näkemys, mutta jätetään se nyt sanomatta.

Perjantai on muuten muutenkin merkittävä päivä turkulaisessa sabassa. Nimittäin päivälleen kymmenen vuotta aikaisemmin, 1.10.1994, tuli Turkuun ensimmäinen turkulainen miesten liigapiste!!! Siis salibandyssa. I.K.A. SBS pelasi 2-2 tasurin Jyväskylän Happeeta vastaan Jarno Mäkisen ja Jarno Johanssonin maaleilla. Tuolloin muuten liigakauden tehokkain turkulainen oli Jarno Johansson (kuvassa) 30 pisteellä. Pelejä tuolloin oli reilu kaksikymmentä ja peliaika vähemmän tehokasta – niin se sabamaailmakin muuttuu! ;-)

Continue reading

liikaa mailoja

Saban kestotähdellä (pelaaja, joka on tuttu ilmeisesti muillekin kuin salibandyn ystäville) Janne Tähkällä on rivimiehiä isommat ongelmat. Niin FatPipe kuin myös Exel näkevät omaavansa voimassaolevan mailasopimuksen maailmankuulun kärkikikkailijan kanssa. Lopputulos ainakin toistaiseksi on se, että mies ei pelaa sarjapelejä kummallakaan mailalla. SSV muuten vääntää parhaillaan kauden avausotteluaan HIFK:ta vastaan ja ilmeisesti herra J.Tähkää ei nähdä edes penkillä!

Minulle riittäisi kun olisi edes toisen mailan kanssa sopimus. Tyytyväinen olisin ja palloja reppuun takoisin. Mutta Tähkä onkin niii-ii-in hyvä, että voisi hyvin pelata vaikka maila molemmissa käsissä – jos vaan säännöt sen sallisi – niin ja mailanvalmistajat. Sääli, kyllä Suomen kentät edelleen Tähkää kaipaa. Oli kädessä sitten kumpi mailamerkki tahansa.

Auremaa on ammattilainen

Ainakin turkulaisille salibandyn ystäville Tomi Auremaa lienee jossain määrin tuttu henkilö. Nyt myös vähän isommalle väelle, sillä Urheilulehden Olli-Matti Matihalti intoutui kehumaan tuoreimmassa lehdessä Auremaata ammattilaiseksi isolla A:lla. Lainataan kehaisu jutusta.

Tässä tulee neuvo oikeasta elämästä. Jos haluat, Annami hyvä, oikeasti hoitaa suhteitasi lehdistöön, niin ota puhelin kännyysi ja kilauta vaikkapa FC Interin Tomi Auremaalle.
Siinä on ammattilainen isolla A:lla. Jos Veikkausliiga ei tajua miestä kauden päätteeksi jotenkin palkita, niin minä palkitsen. Ainakin pullollisella närsäkkäläläistä (nyt kun toimitus taas pelaa suoraan Närsäkkälästä).

Niin, Auremaahan on toiminut tiedottajana ainakin jossain määrin (ja vaihtelevalla menestyksellä) niin TPS:n, FBC:n kuin myös SBS Wirmon salibandyjoukkueissa.

Mahoton tehtävä

Näyttää salibandyssä olevan mahdoton tehtävä voittaa Ruotsia MM-kaukalossa. Taas oli Suomi lähellä, mutta toisaalta taas niin kaukana. Melkein voisi tässä ja nyt sanoa vuoden urheiluteoksi sitä hetkeä, kun joku menee, voittaa ja nöyryyttää salibandyn yksivaltiaan Ruotsin.

Tämäkin mies vaivautui paikalliseen Ravintola Bavariaan toivomaan parasta, mutta vaikka kolmesti maamme johdossa oli niin taas vain se ruotsipoika tuli tasoihin ja ohi (niinkuin arvata saattoi).

Pakko sanoa: Tällä kertaa ruotsalaiset eivät olleet yhtään suomalaisia parempia, tekivät vain muutaman maalin enemmän. Ja näissä peleissähän se riittää – yksinkertainen peli!

pakkomielle

Olen kuullut, että monilla on tapana kerätä jotain tiettyä lehteä tai lehtisarjaa. Itsekin kerään yhä jostain kumman syystä yhtä lehteä kaappiin hyllylle pölyttymään. Joskus nuoruudessa keräsin myös Aku Ankkaa, en enää. Aku Ankka -kansioita taitaa vieläkin olla hyllykaupalla lapsuuskodissa.
Continue reading

Japani: C-luokan mestari

Saban MM-kisat Espanjassa on käyty. Vaikka keskinkertaista huonompikin suomipeluri olisi näissä kisoissa voinut olla tähti niin se ei vähennä ollenkaan Japanin saavutusta. Tamotsu Handa ja Daisuke Ito iskivät finaaliottelussa kahteen pekkaan samaan maalimäärän kuin Kanada ollen mitä ilmeisemmin ratkaisevassa roolissa voitto-ottelussa. Hyvä Japani! Kisojen pistepörssin voitto meni kuitenkin japanilaiskaksikon tehoista huolimatta Kanadan Philip Schulerille tehoilla 19 (15+4).